Tervetuloa Köhniölle viettämään syksyistä päivää kyykän merkeissä. Illan hämärtyessä siirrytään sisätiloihin valmistamaan porukalla kunnolla ruokaa ja saunotaan. Pelataan myös kauden kolmas pöytälätkäturnaus samaan hengenvetoon. Ilmoittautuminen Facebookissa. Samalla voi keskustella mahdollisista ruokavaihtoehdoista. Tervetuloa!
Vuoden ansimmäinen turnaus pidettiin Tapion kerhohuoneella räntäloskaisena maaliskuun iltana. Pelaajia ehti paikalle mukavasti ja lisäksi kannustusjoukkojakin eksyi paikalle.
Näin se taasen on vuosi vierähtänyt ja mm-kyykät kyykätty. Pakko heti alkajaisiksi todeta, että kova harjoittelu tuotti tulosta. Harjoittelun tuloksena saatiin Nasu historian paras MM-Kyykkä sijoitus kun Nasu Extreme Power Team sijoittui mittelöissä sijalle 7. Hyvä me!
NASU lähti tällä kertaa edustamaan ja opettamaan Linkkiä ja Ynnää pelaamaan kyykkää torstaina 4.2.2010. Saavuimme iloisina veikkoina viiden aikaan paikanpäälle ja, niin, no odettelimmekin siinä sitten tunninverran pelien alkamista. Pienehkön säädön ja sähläämisen jälkeen saimme turneen käyntiin. Jaoimme porukan kahteen lohkoon seuraavasti:
Lohko 1: NASU, Kuru, Kampela
Lohko 2: LRY, Särki, JYP
Alkuerät
Kauden 2009 viimeiseen turnaukseen kokoonnuimme lähes pikkujouluisissa tunnelmissa. Kilvoittelun paikaksi oli valikoitunut allekirjoittaneen lukaali idyllisessä Kortepohjan lähiössä. Aloitusaikaa pohdittaessa päädyimme lopputulokseen että viidestä eteenpäin sopii paikalle saapua viidestä alkaen ja aloitellaan pelejä siinä sivussa. Lopputuloksena ensimmäinen Thriller soi kuitenkin vasta reilusti kuuden jälkeen.
NASU lähtee jälleen kyykkään, tällä kertaa vähintään kahden joukkueen voimin. Nohevuudessa kaikki järkyttänyt juomavastaava Albrecht onnistui varaamaan nasun VIP-listalle kuten asiaan kuuluu. Ilmoittautumisen voi toteuttaa esim. kommentoimalla allaolevaan kenttään. Osallistumisesta saa kunnian siirrellä 11.25e Albrechtin tilille 445010-420732.
Kesämiitti vietettiin tällä kertaa entistäkin kosteimmissa tunnelmissa - Vesillä.
Noniin, nyt ois sitten meijän viralliset omat kyykkävermeet saapuneet. On muuten asteen verran paremmat kartut. Päästään reenaamaan kesä oikeen kunnolla ja miksei syksykin. Tuossa on ollu puhetta, että vois pistää pystyyn jonkumoisen kyykkäturneen tässä jossain välissä, varmaan tuo syyskuun alaku ois sopeva, nii vois saaha ainejärjestöiltäki joukkueita sinne.
Nasu suuntasi taas voimansa Kälviälle (nyk. Kokkola, forever Kälviä). Saunomisen, ylensyömisen ja muiren kesäisten aktiviteettien lisäksi pelattiin pöytälätkääkin. Ulkona pelattu turnaus tarjoili yllättäviä käänteitä ja jännitystä alusta loppuun. Ennakkosuosikki joutui nöyrtymään itsevarmasta habituksestaan huolimatta (vai johtuen). Turnausvoiton pokkasi erinomaisilla peliesityksillään Jani joka pääsi nostamaan farmivuosiensa jälkeen ensimmäistä kertaa tuota makeaa maljaa. Siitä onkin sitten saanut kuulla siitä lähtien... (toim. huom. perkele).